maanantai 6. tammikuuta 2014

06.01.2014




Jos nyt vielä toinen sananen suomalaisista. Minusta on suloista se tunnollisuus, jolla omaa, lipussa osoitettua paikkaa vaalitaan esimerkiksi junissa. Olen muutamaan otteeseen istunut lähes tyhjässä vaunussa saaden toisen matkustajan viereeni. Siinä sitä sitten istutaan. Kassit sylissä, päät eri suuntiin käännettyinä. Koska eihän sitä nyt ventovieraalle voi jutustelemaankaan alkaa. Joutuisi vielä keskustelemaan koko matkan. Ja se, jos mikä, olisi kuin suoraan kauhuelokuvasta. Turvallisinta on leikkiä nukkuvansa. Konduktööri sitten kulkee ohi ihaillen, että onnellisina siinä nukkuvat suomalaiset vierekkäin. Läheisyyden kaipuutaan helpottavat pitkien junamatkojen turvin. Että eikös poijjaat laiteta tuonne Parkanon jälkeen vaikka sähkövika, niin saavat rauhassa nauttia toisistansa.

Ei kommentteja: